Joulustressi - Miten sen voi välttää?


Joulustressi - miten sen voisi välttää?

Niin, se joulu vaan jälleen lähestyy. Toisille joulu tuo mieleen hyviä ja positiivisia asioita, kun taas toisille joulu on väkinäistä tai ei ehkä niin mukavaa tai hauskaa. Syitä on varmasti monia ja jokaisella meillä on oma tarinamme.

Minä olen aina ollut jouluihminen. En niinkään välitä markkina joulusta tai lahjojen määrästä. Minulle joulu merkitsee rauhoittumista, lepoa ja rakkaimpien ihmisten kanssa olemista.

Jokaisella on oma historiansa, miten joulua on omassa kodissa vietetty. Itse olen omaa jouluani muokannut vuoisen saatossa oman näköiseksi ja meidän perheelle sopivaksi.

En esimerkiksi tee mitään maata mullistavaa siivousta kotona, vaan sellaisen siivouksen, että kodissa on siistiä ja puhdasta. Maata mullistavalla siivouksella tarkoitan jokaisen kaapin ja kaapin pohjan sekä nurkan putsaamista. Joillekin se on mielekästä ja mukavaa puuhaa, mutta ei minusta. Imuroin siis lattiat, tamppaan sohvan päälliset, pyyhin pölyt ja pesen vessat. Yleinen ilme pitää olla siisti ja puhdas. Miten sinä toimit? Kuinka tärkeätä sinulle on siisteys?

Kun niitä lahjoja kuitenkin haluaa antaa varsinkin lapsille, aloitan tämän pohdinnan jo syyskuussa. Teen listan kenelle haluan antaa lahjan ja mietin valmiiksi lahjan. Ostan näitä lahjoja sitten pitkin syksyä ja muokkaan listaani, sillä aina muistuu mieleen vielä jokunen ystävä kenelle haluan lahjan antaa. Lahjan ei mielestäni tarvitse olla iso ja kallis. Itse koetan miettiä, mistä kyseinen henkilö ilahtuisi.

Yksi asia myös mikä on vähentänyt itselläni joulustressiä on paitsi tämä lahjalista, niin asioiden aikataulutaminen.

Joulukuusi hankittiin tai laitettiin omassa lapsuudessani sisälle vasta aatonaattona tai joskus jopa vasta aattona aamulla. Olen aina rakastanut joulukuusen koristelua. Minulle joulu tulee myös joulukuusesta ja siksi nykyään haluan kuusen ajoissa kotiin, jotta voin ihastella kuusta monta päivää ennen joulua. Minulle se kuusi on yksi joulun tärkeimmistä asioista. Mitä sinulle merkitsee joulukuusi? Joulu voi olla tietenkin joulu myös ilman kuusta.

No jos nyt on lahjalista, kuusen haku päivä sovittu (tämä on yleensä joulukuu toisena viikonloppuna) niin joulusiivousta meillä ei voi tehdä kovinkaan varhaisessa vaiheessa, vaan se jää usein päivää ennen aattoa tehtäväksi. Siksi pidän yleensä aatonaaton vapaana. Tämä päivä on siivouspäivä sekä viimeisten jouluruokien ostopäivä. Illalla paistetaan kinkku ja minusta kinkku maistuukin lämpimänä parhaimmalta.

Jouluruuat, siinäpä haaste ja mahdollisuus. Nykyään kun voi entistä vapaammin valita mitä ruokapöytään laittaa. Meilläkin se menee enemmän niin, että kukin voi sanoa yhden ruuan, jonka toivoo löytyvän joulupöydästä. Näin ollen emme osta sitä mistä kukaan ei pidä. En tykkää heittää ruokaa pois, joten en osta mitään mikä ei mene kaupaksi.

Uskotko, että joulustressi voisi vähentyä sinultakin, jos aikatauluttaisit asioita, tekisit muistiinpanoja ja tekisit sellaisen joulun josta itse nautit.

Perheemme on monta vuotta sitten tehnyt päätöksen, että jouluna me emme matkusta kenenkään luokse, meille saa tulla. Joulupyhinä rauhoitutaan, joka tarkoittaa meillä yhdessäoloa. Pelaamme jotain lautapelejä, jutellaan ja sitten luetaan kirjoja. Rakastan yli kaiken jouluna hiljentyä kirjan äärelle. Saatko sinä vetäytyä sosiaalisista tilanteista ja mennä omaan nurkkaan kuuntelemaan musiikkia, lukemaan tai vaan olemaan. Toinen mikä on rauhoittava ja jotenkin minusta erittäin mieluisaa on joulunaikana kävelylenkit koiran kanssa. Ihana kävellä, jos on lunta maassa, ihastella kotien valoja ja hiljaisuutta.

Hengitä ja laske kierroksia kehostasi, jotta voit nauttia joulunrauhasta! Joulun voi ajatella olevan rauhoittumisen aikaa, ei suorituskeskeistä ja eikä sen joulun tarvitse olla täydellistä. Tee joulusta sinun näköisesi ja lataa akkuja seuraavaa vuotta varten.

Katarina Hemling
valmentaja, kouluttaja, ravitsemusasiantuntija


Kiinnostaisiko sinua myös

Vitaali Suolisto 30 kaps.
16,50
(1 kapseli(a) = 0,55 €)
Bioteekin BalanticPro Plus 100 kaps.
22,90
(1 kapseli(a) = 0,23 €)
Fiilus Arkeen mansikka 30 purutabl. *
13,00
(1 tabletti(a) = 0,43 €)
BioGaia Gastrus maitohappobakteeri 30 tabl.
15,90
(1 tabletti(a) = 0,53 €)
Apteekki Tehokapseli Duo
alk. 14,30
(1 kapseli(a) = 1,43 €)

Selaa tätä tuoteryhmää: TERVEYSVINKIT